Kirjastosta sattui käteen eestiläisen Mehis Heinsaaren (s.1973) kirja Epätavallinen ja uhkaava luonto, alkukielellä Ebatavaline ja ähvardav loodus. Graafinen kuvitus on Priit Pärnin käsialaa. Kirjan on suomentanut Hannu Oittinen.
Miltä kuulostaa vaikkapa otsikko Raimond Kukumaan rakkaudet? Tai Katumusharjoituksia Pööraveressä? Tai Kuolemanjälkeinen elämä? Tarinakokoelma vie nyky-Eestiin, mutta jolkottelee usein surrealistisia oikoteitä. Osa tarinoista on hilpeitä ja elämäniloisia, osissa kulkee synkempi pohjavire. Tekstiä lukee ilokseen, se kulkee niin rehevästi ja yllättävästi.
Tarinan päähenkilö saattaa olla kirjeshakin harrastaja, professori, puutarhuri, matemaatikko, pienasuntojen suunnittelija, entinen juustonmyyjä… Sattuma tai mielijohde tai kohtalo vie kunkin oudoille tai vielä oudommille poluille.
Jotenkin mieleen tulevat Ollin (Väinö Nuorteva) pakinat. Hän keksi henkilöilleen iskeviä nimiä yhdistämällä kaksi aivan toisistaan poikkeavaa sanaa sukunimeksi, ja johdatti hahmonsa kummallisiin tilanteisiin, Niistä selvittiin tai sitten ei.
Ja toinen kirjailija nousee myös vahvasti esille. Entä jos Franz Kafkan elämä olisi ollut toisenlainen, isäsuhde kunnossa ja terveys hyvä? Olisiko hän välillä ponnahtanut ylös ahdistuksestaan kirjoittaakseen myös jotain Mehis Heinsaaren tarinoiden kaltaista tekstiä?
1 kommentti:
Tuostahan tulee mieleen rakas lapsuudenaikainen suosikkikirjani, Slawomir Mrozekin (http://en.wikipedia.org/wiki/Slawomir_Mrozek) "Elefantti". Kirja koostuu kommunismia satirisoivista novelleista, vaikka eihän sitä lapsena tajunnut. Lapsena kun koko maailma ja elämä tuntuu surrealistiselta: viinimarjapensaissa täysin luontevasti asuu lohikäärme. Surrealistiset novellit siis asettuvat juuri lapsen asemaan.
Lähetä kommentti