Coolia taidetta kellarissa

Savon Salonkit -galleriakartta viitoittaa matkaa taide-elämyksiin Etelä-Savossa Juvalla. Mukana on kahdeksan käyntikohdetta. Yksi niistä on Ukkolan kellarigalleria, Ukkolantie 219. Kylätie erkanee Savonlinnaan menevästä 14-tiestä  Juvan taajaman jälkeen.

Ukkolan kellarigallerian ensimmäinen kesäkausi on alkanut 25.6. ja jatkuu 31.7. saakka. Hopean välkettä -näyttelyssä on esillä Sirpa Heikkisen, Päivi Lehmusvuoren ja Leena Orron töitä. Kellari löytyy talon pihapiiristä ja sen ovi on avoinna päivittäin klo 10-17. Pääsymaksua ei ole.

Tiedustelut p.050-571 706 tai 050-530 5523. Myös tätä blogia kannattaa seurata.

Etnistä ruokaa: Juhannusjuusto

Juhannusjuuston teko sopii valvojaisiin joukolle, joka a) kannattaa todella slow food -aatetta ja b) ei pode laktoosi-intoleranssia. Lähinnä Pohjois-Pohjanmaalta peräisin oleva herkku tunnetaan myös nimellä makiajuusto. Allaoleva ohje löytyy Bertta Räsäsen ansiokkaasta Savolaisesta keittokirjasta kiuruvetisten versiona.

10 l lypsylämmintä maitoa pannaan pataan, lisätään jälkiruokalusikallinen juuston juoksutinta. Maitoa sekoitetaan vähän. Kun maito alkaa juoksettua, keskelle vedetään risti kuten piimään. Ja nyt alkaa maidon keittäminen. Sitä keitetään useita tunteja ja lisätään vähän maitoa. Lopulta juusto on punaista, valmis syötäväksi. Mitä kauemmin keitetään, sitä voimakkaamman värin ja maun juusto saa. Suola ja sokeri lisätään lopuksi. Liemenä on juuston hera, jota vaalennetaan oikealla maidolla.

Yleensä emäntä pani juustopadan kiehumaan juhannuksen vastaisena yönä. Aamulla päästiin herkuttelemaan.

Nykyään juoksutin ostetaan, ennen se valmistettiin maidolla juotetun pikkuvasikan puhdistetusta, suolatusta ja kuivatusta mahalaukusta.

Ihmiset suviyössä

Lisää  kesäklassikkoja: kaivoin esille F.E. Sillanpään (1888-1964) teoksen Ihmiset suviyössä vuodelta 1934. Tosin vanhempi yleisö muistaa  Suomen ainoan Nobelilla palkitun kirjailijan  sittemmin radion joulupakinoiden Taatana. Mutta sekä kirjassa että pakinoissa kuvastuu Hämeenkyrön vakaa talonpoikaismaisema, Sillanpään synnyinseutu.

F.E. kertoo mitä yhden sydänkesän yön kuluessa tapahtuu järven rantamilla. Aika on 1930-luku. Lähes  jokaisen henkilön kohdalla hahmottuu parisuhde – entinen, olemassa oleva  tai alkava. Ikäjakauma yltää nuorista vanhoihin, jo elämää taaksepäin katsoviin.

 Mukana ovat ihmisen elämän perusvaiheet. Yön kuluessa torpan kaunis vaimo synnyttää neljännen lapsensa. Hänen aikaansaamaton miehensä haaskaa koko yön yrittäessään  saada lääkärin paikalle. Vankassa talossa kesää viettävä sukulaistyttö löytää oman nuorukaisensa. Toisaalla mökin akka, hulttiomaisen tukkilaisen vaimo maksaa mielihyvin velkaa luonnossa ökytalon isännälle.

 Kuolema on myös läsnä. Vankan talon iäkäs mummo  ehtii valvoessaan muistella vaiheitaan ja pohtia jälkeläistensä elämää, kunnes aamun koittaessa nukkuu rauhallisesti ikuiseen uneen. Rauhallinen ei ole mökin hulttiomiehen kuolema uittotyömaalla. Juovuksissa hän haastaa riitaa nuorempansa kanssa. Nokiaksi kutsuttu mies on ryypyksissään ja tappaa haastajansa yhdellä puukoniskulla. Poliisi saapuu paikalle, nuoren miehen matka kohti vankilaa alkaa.

 Kaksi hahmoa vilahtaa tarinassa tapahtumia seuraamassa, ei niihin osallistumassa. Vanha Manu vahtii tervahautaa,  levoton taiteilija soutelee järvellä luontoa ja ihmisiä katsellen. Hänellä on perhekin, mutta mies ei erityisesti viihdy kotonaan.

 Novellimaisista välähdyksistä punottu juoni  kuljettaa läpi kesäisen yön. Hyvällä syyllä voi todeta, että luonto ja hämäläinen viljelysmaisema ovat myös päähenkilöitä. Sillanpään vivahteikas teksti pitää siitä huolen.

 ”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee.”

 Ihmiset suviyössä filmattiin 1948. Ohjaaja Valentin Vaala vangitsi elokuvaan hienosti Sillanpään luonnon tunnun ja kesäisen yön himmeyden. Martti Katajiston roolisuoritus Nokiana jäi suomalaisen elokuvan historiaan.

Kulttuurierojen kaikuja

Turun kaupunginteatterilla on edessään juhlavuosi teatterirakennuksen täyttäessä 50 vuotta. Sen kunniaksi on työn alla Anton Tshehovin Kirsikkapuisto. HS 2.6. kertoo, miten ohjaajavieras Andriy Zholdak antaa näyttelijöille palautetta lukemalla heille kirpeäsanaisen kirjeen ennen kesäloman alkua. Sen on venäjästä suomentanut Teemu Kaskinen.

"Te ette kykene hämmästymään mistään, teissä ei ole elämää. Te ette hengitä täysin keuhkoin. Te kontrolloitte itseänne koko ajan, teidän looginen järkenne kontrolloi kaikkea, halvaannuttaa kaiken.”

"Te olette sulkeutuneita. Te olette kohteliaan ystävällisiä, mutta samaan aikaan te kätkeydytte naamionne taakse ja vetäydytte niin kauas kuin mahdollista. Te olette ennalta-arvattavia. Teidän käsistänne ja silmistänne heijastuu sydämellisyyden puute".

Kritiikki on rajua. Maiden väliset kulttuurierot varmaan vaikuttavat. Venäjällä on perinteenä nähdä suomalaiset tasaisina ja värittöminä. Arki toimii täällä järjestetysti, mutta elämä on pitemmän päälle ikävystyttävää. Lavea luonto eli kaikkinainen suurpiirteisyys (shirokaja natura) ja sielu (dusha) kuten tunteellisuus, syvälliset keskustelut ym. ovat venäläisen kulttuurin avainsanoja, samoin suomalaista värikkäämpi kielenkäyttö. Tästä on kirjoittanut mm. Ilmari Susiluoto.  Hän tiivistää: "Jos Venäjän matkalla ei tapahdu mitään odottamatonta, niin se juuri on odottamatonta."!