Eesti, Eesti, perkeleesti, riimitteli Juice Leskinen. Kreikka, Kreikka, kuperkeikka -taloudellinen- voisi jatkaa samaan tyyliin. Maan uutisia tulee seurattua päivittäin. Syynä on alaikäisenä saatu kulttuuritartunta.
Kotona tutkin tiiviisti paksua kirjaa antiikista ja sen kuvataiteesta. Sitten Nikos Kazantzakiksen (1883-1957) romaaneja ruvettiin kääntämään suomeksi. Hän syntyi Kreetalla, kun saari oli vielä turkkilaisten vallassa. Kreikka pysyi hänen tuotantonsa ankkurina, vaikka vuodet veivät mm. Ranskaan, Saksaan ja Neuvostoliittoon. Kazantzakis oli useaan kertaan Nobel-ehdokkaana.
Suomeksi ilmestyi ensin Kerro minulle Zorbas 1954, sitten Vapaus tai kuolema 1955, myöhemmin vielä lisää. Siinä tuli vastaan klassisista marmorihahmoista täysin poikkeava maailma. Verevä, värikäs, julmakin.
Kansallinen romahdus 1920-luvulla ei ollut este kreikkalaisten elämänilolle. Video kuvaa sotienvälistä aikaa.
Ja tämä maa oli oikeasti olemassa! Suuresti ihailemani vanhin serkku oli käynyt siellä 50-luvun alkupuolella, matkustanut junalla halki Euroopan ystävättärensä kanssa. Luultavasti silloin tämä oli kahden urhean naisturistin Madventures, pakettimatkoja ei vielä tehty.
Samasta maailmasta kertoi myös Stratis Myrivilis kirjassaan Kaikkeinpyhin Merenneitsyt. Sitten Jules Dassinin elokuva Ei koskaan sunnuntaisin. Sen musiikin säveltäjä oli Manos Hadjitakis, pääosassa Melina Mercouri. Tuli Zorbas elokuvana, englanniksi tietysti. Musiikista vastasi Mikis Theodorakis.
1960-luvulla käynnistyi ryhmämatkojen aikakausi. Meno Kreikkaan ei ollut enää istumista junassa halki Euroopan paitsi jos niin halusi eli reilaajat. Siellä oli aurinkoa, merta, hiekkarantoja ja rentoa menoa. Retsinaan, pihkalla maustettuun viiniin suhtauduin sitä itse edes maistamatta ennakkoluuloisesti. Ei sitä Alkossa myyty ja feta loisti poissaolollaan Helsingissäkin.
Sitten kaikki muuttui: sotilasjuntta kaappasi vallan 1967. Kuningas oli lähtenyt maanpakoon. Nyt maasta oli tullut everstien Kreikka. Oli poliittisesti korrektia unohtaa se lomakohteena, mutta ei se kaikkiin tehonnut. Aurinko ja meri houkuttelivat yhä monia kylmän ja pimeän pohjolan asukkaita.
Muut osat: Kreikan muisto, 2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti