Juniori kirjoitti eilen Ateneumin suuresta Carl Larsson-näyttelystä. Suuri osa töistä oli tuttuja taidekirjoista, mutta nyt koitti tilaisuus katsoa laajaa valikoimaa muutakin tuotantoa. Puoliso Karin Larsson oli myös taiteilija. Hänen tekstiileissään huomasi jugendin vaikutusta ja esillä ollut nojatuoli näytti jo sulavalinjaisuudessaan funkikselta.
Suurimman annin tarjosivat Carl Larssonin vesivärityöt. Ihailin erityisesti hänen nuoruudenaikaisiaan, Ranskassa maalattuja akvarelleja täyteläisine sävyineen. Ne kuuluisat, kotia ja lapsia - Juniorin mainitsemaa kotoilua - kuvaavat työt olivat piirustukseltaan ja sommittelultaan loisteliaita, mutta värit tuntuivat kuivemmilta. Tosin saattoi olla kyse ajan ja auringonvalon aiheuttamasta haalistumisesta.
Vuosi sitten löysin uudestaan suuren nuoruudenrakkauteni kuvataiteen. Pengoin esiin vesivärit ym. tarvikkeet. Ilo oli suuri huomatessani, ettei taito ollut täysin kadonnut. Nyt vesivärivelhon näyttelyssä käytyäni oivalsin yhä paremmin tämän välineen lähes loputtomat mahdollisuudet värivivahteiden vangitsemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti