Antiikin jälkeen Kreikan taloudessa ei ole juuri ollut dynamiikkaa. Yksi harvoista poikkeuksista oli Ambelakian ”esiteollisuuskylä”, joka tuotti ja vei puuvillalankaa. 1700-luvun loppupuolella Ranskan vallankumous ja sodat heikensivät ranskalaisten hallussa ollutta Välimeren-kauppaa. Tilalle tulivat kreikkalaiset, jotka nappasivat myös osan englantilaisten kaupasta, kun Napoleon laittoi nämä kauppasaartoon. Ambelakia nojasi kuitenkin Euroopan vientimarkkinoihin eikä yltänyt kilpailukyvyltään samalle tasolle kuin Keski-Eurooppa. Euroopan rauhoittumisen ja laivojen tekninen kehityksen myötä Ambelakia taas kuihtui.
Näytä suurempi kartta
Näytä suurempi kartta
Kuinka kaikki alkoi? 1700-luvun jälkipuolella Keski-Kreikan Thessalian maakuntaan sekä Pohjois-Kreikkaan oli syntynyt tekstiilikotiteollisuutta. Kreikassa kehrättiin ja värjättiin langat, jotka vietiin sitten itse ulkomaille. Tärkein vientimarkkina oli Wien, ja lopulta langat päätyivät Länsi-Eurooppaan, Balkanille, Venäjälle tai Istanbuliin. Suotuisten ulkoisten olosuhteiden myötä kaksi ambelakialaista perusti ensimmäisen tuotantoyhteisön 1771. Se hajosi 1779, ja samana vuonna Ambelakiaan perustettiin laajempi yhteisö. (Jostain syystä Ambelakian kylä oli ainut, joka järjestyi näin laajamittaisesti.)
Se on ollut varmasti hyvin erikoinen paikka oman aikansa mittapuilla. Käytännössä koko kylä, noin 4000 asukasta, teki tavalla tai toisella töitä tekstiiliteollisuuden parissa. Työvoiman tarve oli niin suurta, että Ambelakia työllisti myös ympärikylien asukkaita. Saksaa osaavien määrä on ollut harvinaisen suuri, arviolta 200 ihmistä 1770-luvulla, mutta myös ranskaa ja italiaa osattiin. Lisäksi kaikki oman kylän ja lukuisat ympärikylien naiset saivat omaa palkkaa, mikä on ollut todellinen harvinaisuus Kreikan historiassa.
Poikien koulunkäyntiä Keski-Euroopassa tuettiin antamalla näille taattu harjoittelupaikka opintojen jälkeen. Vaihtoehtona oli työssä oppiminen, jossa palkaton työharjoittelu kesti vuoden ja palkallinen kaksi vuotta. Molemmissa vaihtoehdoissa nokkelimmilla oli mahdollisuus päästä ”osuuskunnan” jäseniksi. Lisäksi varallisuuden kasvu näkyi kaupunkikuvassa: katuja päällystettiin mukulakivillä, perustettiin teatteri, työkyvyttömyyskassa ja tasokas koulu, ja kylään tuli ulkomaisia lehtiä. ”Osuuskunnan” johtohahmot myös kilpailivat siitä, kenellä olisi komein talo.
Toiminta ei kuitenkaan vaikuta olleen ongelmatonta. "Osuuskunta" hajosi 40 vuoden aikana kolmesti ja lopullisesti vuonna 1812. Voitot kasvoivat alun jälkeen nopeasti mutta ilmeisesti menivät lähinnä kasvaviin palkkoihin ja mahdollisesti myös kulutukseen ja julkisiin investointeihin. Tuotantoinvestointeja ei saatu järjestettyä tai niihin ei riittänyt rahaa, ja niinpä naiset naiset yrittivät kilpailla modernimpien kehräämöiden kanssa aseenaan vain värttinä. Vasta 1818 yritettiin perustaa moderni kehräämö saksalaisen insinöörin avulla, mutta sekään ei onnistunut. Toisaalta eurooppalaiset kilpailijat siirtyivät 1800-luvulla synteettiseen punaväriin, joka tuli paljon halvemmaksi kuin kreikkalaisten edelleen käyttämä värimatara.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti