Vanha, vanhentunut, ikinuori? Aihe tarttui mieleeni 1.9. katsoessani TV 2:n iltaohjelmaa. Ensin Kahden keikka (Ein fall für zwei) sarjan uusintaa alkupäästä, sitten Heikki Kahilan haastattelu.
Sarjan näytetyn osan saattoi päivittää 70-luvun alkuun. Hahmojen vaatteet, kampaukset, silmälasit, autot. Päähenkilö Matula nuorena miehenä, hotelli, lentoasema. Etsivän käytössä oleva tekniikka: ei kännyköitä, ei tietokoneita, tutkimusvälineenä mahdollisella murhapaikalla mittanauha ja isohko järjestelmäkamera.
Nykyisiin vastaaviin sarjoihin verrattuna myös siistiä, ei verta, ei kuvattua väkivaltaa, ei seksiä. Kuvien rytmi rauhallisempi. Näkymä menneeseen maailmaan.
Itse olen elänyt siinä maailmassa. Pieni mustavalkoinen televisio, lankapuhelin, matkakirjoituskone. Maalla ei kaikilla ollut näitäkään. Nyt tuo tekniikka on vanha, vanhentunut, uutta tulee jatkuvasti. Istun koneen ääressä tietäen, että pian on ostettava uusi, nopeampi, tämä käyttöjärjestelmä on voimassa enää vuoteen 2014...
- - -
Heikki Kahilan haastattelu oli sekä henkilökuva että samoin katsaus menneeseen, monen suomalaisen kokemaan. Hahmona hän on säilyttänyt erinomaisen äänensä, sulavan esiintymisensä ja lavasäteilynsä. Kasvot kertovat silti ikääntymisestä. Kuinka kauan hän jaksaa olla näin hyväkuntoinen?
Missä alkaa vanhuus? Eläkkeelle siirtyminen on yksi askel, pois aktiivisesta palveluksesta. Silloin on toinen, l'autre. Sen huomaa tavatessaan työelämässä olevia. Yleisin kysymys on, että miten saat nyt aikasi kulumaan. Ja toivotuksena 'hyvää jatkoa'.
Kerrotaan, että mummoni täyttäessä 50 vuotta hän päätti ruveta vanhaksi. Oli sitä seuraavat 40 vuotta. Tuttavani täyttäessä 50 vuotta jossakin 90-luvun puolivälissä hän sai hopeapäisen kepin lahjaksi ja lähes tanssiaskelia ottaen hän oli liikkuvinaan sen avulla.
Rajat muuttuvat, liukenevat. Kuka tunnustaa olevansa vanha ennen kuin on pakko? Se tuntuu heikkouden myöntämiseltä aikana, jolloin pätee nuoruuden ja vahvuuden ylivoima. Mieluummin puumanainen kuin talvella liukuesteet kenkiinsä varmuuden vuoksi laittava täti. Ja onneksi on keksitty Viagra ja Cialis.
Ihanne olisi ikinuori, joka lopuksi äkkiä sammuu pois vielä voimissaan.
Vanhus on tuottamaton, talousarvioissa palvelujen kohdalla kuluerä. Työaikanaan hän on kyllä maksanut eläkettään, samoin hänen työnantajansa, mutta seuraava sukupolvi maksaa siitä kuitenkin suurimman osan.
Onko vanhuudella mitään todellista arvoa nyt, kun tekniikan kehitys on yhä rajumpaa eikä entisestä kokemuksesta ole hyötyä?Kun jätetään pois mahdollinen perintö - josta valtio kyllä ottaa omansa pois verona - niin arvo ei ole mitään aineellista, mitattavaa.
Kyseessä on elämysten, muistojen, identiteetin välittäminen eteenpäin, jotta jälkipolvella olisi jotakin, jonka varaan rakentaa omaa elämäänsä. Sellaiseen eivät päde termit 'vanha, vanhentunut, ikinuori'.
Tämä on Ein Fall für alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti