Kävin äskettäin katsomassa Ateneumin näyttelyn Suomi kutsuu - Aho & Soldan. Juhani Ahon poikien Heikki Ahon ja Björn Soldanin elämäntyö valokuvan ja elokuvan parissa on ollut kyllä aivan valtavan monipuolista ja laadukasta. He tekivät mm. matkailuelokuvia ja muuta sellaista, mitä voitaisiin nykyään kutsua maabrändäykseksi.
Ahon ja Soldanin Lappi-filmi 30-luvulta kuvaa nykyisenlaisen luontosuhteen ja matkailun alkua. Siinä mennään ensin bussilla kauas pohjoiseen, ja sitten iloiset ihmiset hiihtävät, laskettelevat, ovat rekikyydissä ja harrastavat ulkoilua noin yleensä. Käsitteenä tourismi, kierros-aate, mahtoi olla rahvaalle silloin aika outo. Varsinkin kairalle mentiin silloin, kun oli asiaa, ei huvikseen oleilemaan.
Silti 30-luvun matkailu muistutti jo selvästi nykyistä. Jonkinlainen perusmukavuus oli jo olemassa: bussi, retkeilymaja, opas ja ryhmämatkailu. Paljon työläämpää oli todellisilla erämatkailun pioneereilla, kuten Akseli ja Mary Gallen-Kallelalla, jotka matkustivat häämatkallaan Karjalan Paanajärvelle 1892 äärimmäisen alkeellisissa oloissa alueen toipuessa vielä nälänhädästä.
Jäin myös pohtimaan sitä, kuinka nopeasti luontosuhteemme onkaan muuttunut päälaelleen. Kimmokkeen tähän antoi Seniorin punkinpurema ja antibioottikuuri: olemme muutamassa sukupolvessa oppineet pitämään täysin luontevana sitä, että luonnossa ei ole sen kummempaa varottavaa kuin hyttysenpistojen aiheuttama kutina. Luonnosta tai vähintäänkin puutarhasta on tullut melko turvallinen paikka, jonne menemme rentoutumaan sosiaalisen elämän paineista. Punkinpurema muistutti, että näin ei kuitenkaan ole kaikkialla maailmassa eikä myöskään ollut entisajan Suomessa (eikä ehkä tulevaisuuden Suomessakaan). Luonnossa tehtiin työtä ja selviydyttiin, kun taas sisätiloissa ja toisten ihmisten kanssa rentouduttiin.
PS. Näyttely on auki vielä huomiseen 4.9. asti, suosittelen. Senkin jälkeen Ahon ja Soldanin elokuvatuotantoon voi tutustua Ylen Elävässä arkistossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti