Marco Polo ja maalaismuseo

Juniori houkutteli kulttuurikiertelyyn pääkaupunkiseudulla. Yhdeksi kohteeksi nousi Marco Polo – mies ja myytti. Se on Espoon kaupunginmuseon näyttelynä 23.9. saakka. Kokonaisuus oli hahmotettu päähenkilön matkakertomuksen ja maineen mukaisesti. Aineistoa oli saatu myös ulkomailta.

Erityisesti jäi mieleen mongolien siirrettävä pyöreä telttarakenne eli jurtta. Sisään sai mennä koristeellisesta puuovesta. Lattiaa peittivät matot, nenään kävi lampaanvillan rasvainen haju. Toisessa tilassa esillä oli idästä saatavia, eurooppalaisten himoitsemia mausteita. Toisaalla taas jalokiviä, keramiikkaa… Kaikkea tätä haettiin, kun lähdettiin laivoilla, hevosilla, kameleilla löytöretkelle kauas tutun elämänpiirin ulkopuolelle matkan vaaroja uhmaten.

Isolla museolla on isot voimavarat esillepanoon ja oheistoimintaan. Miten sitten ponnistelin itse aikanaan maalla? Muun työn ohella museotoimi tuli tontilleni. Alkujaan museo oli toiminut toisessa paikassa olleessa viljamakasiinissa ja tuulimyllyssä. Sitten se siirrettiin kartanon pihapiiriin, kivinavetan yläkertaan. Sitten päärakennuksen alakerta remontoitiin museoksi. Pihapiirin väentuvan päädyssä toimi myös toinen pienempi, paikallisen yhdistyksen toteuttama museo, jonka esineiden asettelu pysyi jatkuvasti samana.

Yleensä maalaismuseoissa on monta vuotta esillä oleva perusnäyttely. Aukioloaika rajoittuu kesään ja valvoja(t) saadaan työllistämisvaroin. Jos jaksamista riittää, niin voi olla myös vuosittainen vaihtuva näyttely. Yhteistyötä seurakunnan, järjestöjen ym. kanssa tarvitaan koko ajan. Kokonaisen uuden perusnäyttelyn luominen on varsin suuri ja asiantuntemusta vaativa työ. Sen suunnitteluun ja toteutukseen palkattiin ammattilainen, jota autoin. Sama malli jatkui seuraavien perusnäyttelyiden kanssa.

Jokaisen näyttelyn luominen edellyttää kantavan teeman löytämistä. Perusidea täytyy olla, työn alla se yleensä poikii lisää ajatuksia. Täälläkin tilat asettivat omat rajoituksensa. Ja se iso vanha umpipuinen kaappi pysyi paikallaan näyttelystä toiseen, sen siirtäminen varastoon oli mahdottomuus. Vaihtuvat näyttelyt suunnittelin useimmiten itse. Yhden teema käsitteli puun käyttöä elämisessä, tarkkaa nimeä en enää muista. Alkoi tietysti kehdosta, päättyi ruumislautaan ja surusauvaan. Se oli pitkä ja musta, pallopäinen sauva, jota oli kannettu hautajaissaatossa.

En usko yhdenkään museon omaavan niin paljon esineistöä, että  näyttelyt voidaan toteuttaa vain niiden avulla. Jahtasimme niitä ilmoituksella paikallislehdessä, tutuilta ja tutuntutuilta lainaksi. Jotkut joko lahjoittivatkin museolle tai sitten deponoivat eli tallettivat museon käyttöön. Ei  lahjoituksen tarvitse olla se perintökalleus. Yksi vaihtuva näyttely esitteli kunnan omaa mainontaa vaatteissa, logolla ja vaakunalla varustetuissa tuotteissa ym. Ystävän ylipuhuin lahjoittamaan kampanjatuulipuvun, itse kaivoin kaapista annoksen t-paitoja museoon.

Museon pääkirjaa ja esinekortteja piti selata, istua kotiseutuarkistosta ja käydä läpi kunnan käyttöön otettuja kuvia. Kuvat ja tekstit täydentävät esineiden viestiä näyttelyssä. Fontin täytyy olla tarpeeksi iso huononäköistenkin lukea. Nykytekniikka antaa mahdollisuuden isoihinkin banderolleihin. Kun yhden perusnäyttelyn teemana oli lehmä, niin muistin kunnan aikaisemman mainoskampanjan materiaalista tyylitellyt lehmät. Vaate peitti ison vitriinikaapin selustan.

Erään vuoden vaihtuva näyttely esitteli täkäläistä urheilutoimintaa. Tähän löytyi paljon aineistoa. Arvokkain osuus olivat jo edesmenneen olympiavoittaja Kalevi Hämäläisen mitalit lukitussa vitriinissä. Paikallisen taiteilijan näyttelyjuliste jäi pysyväksi muistoksi kunnanvirastolle.

Viimeinen tekemäni vaihtuva näyttely esitteli poikkeuksellisia esineitä museon kokoelmista. Mielestäni näyttävimmät olivat kartanon kuparinen viinapannu ja pitäjän mestauskirves. Pohdin sen esillepanoa. Asia ratkesi, kun pihasta oli kaadettu vanha koivu. Sen tyvipölkky kannettiin sisälle. Mestauskirves lepäsi pölkyllä niin että leveää terää koristavat kaiverrukset näkyivät ja joskus siihen sipaistu punainen väri kuulsi vaimeasti metallin pinnalla kuin veren kaukainen kaiku.