Tolstoista tulee nykyään mieleen (korkeintaan) paksun, yleissivistykseen kuuluvan kirjan kirjoittaja. Kirjaa kukaan ei ole lukenut, ehkä joku on katsonut elokuvaversion. Leo Tolstoi oli kuitenkin paljon muutakin kuin kirjailija eikä lopulta pitänyt kirjailijan uraansa edes kaikkein tärkeimpänä saavutuksenaan. Hän oli myös arvojohtaja ja sellaisena jopa niin voimakas, että Venäjän kirkko julisti hänet kirkonkiroukseen koska pelkäsi tolstoilaisuuden vievän kannattajia viralliselta opilta.
Tolstoilaisuuden viralliset kulmakivet olivat rakkaudellisuus, väkivallasta pidättäytyminen, tuomioistuinten lopettaminen, täydellinen omantunnonvapaus kaikissa viroissa, yksityisomaisuudesta ja kansallistunteesta luopuminen, asketismi, ruumiillinen työ toisten hyväksi ja siveys. Tolstoilaisuuden unohtumista voisi pitää koko liikkeen epäonnistumisena. Mutta minulle on hiipinyt mieleen ajatus, että tämä oppi, niin kuin Tolstoi itse sitä harjoitti, on hyvinkin suosittua länsimaissa. Se vain kulkee yleensä nimellä ”uskon Jumalaan / johonkin suurempaan, mutta en välitä kirkon opista, ainakaan sellaisenaan”.
Tolstoi otti Raamatun käteensä ja valitsi sieltä ennen kaikkea ne kohdat, jotka tuntuivat hänestä järkeviltä. Varsinkin kaiken yliluonnollisen hän pyrki järkeistämään. Tämän seurauksena hän selitti myös ylösnousemuksen ja Pyhän Kolminaisuuden käsitteet eräänlaisiksi symboleiksi, ei sinällään uskottaviksi asioiksi. Erityisen tutulta kuulostaa ajatus siitä, että kristinuskon tehtävä on tuoda maanpäällinen taivas. Jos Tolstoi ei olisi anarkistina toivonut valtion katoamista, hyvinvointivaltio olisi ollut hänestä varmaankin mahtava asia.
Skeptisyys armeijaa, oikeusjärjestelmää, isänmaallisuutta ja yksityisomaisuutta kohtaan sopisi moderniin hengellisyyteen. Asketismi tai suoranainen selibaattikaan eivät tuota ongelmia, jos niitä tulkitaan kreivi Tolstoin tapaan. Hän kykeni elämään oppinsa mukaan selibaatin suhteen vain osittain.
Lisäksi kreivin asketismi oli paljon kevyempää kuin talonpojan pakkoasketismi. Oli helppoa paheksua materialismia, kun maalliset asiat oli ulkoistettu vaimolle. Tämä teki lukuisista raskauksistaan huolimatta paljon pitempää päivää kuin miehensä. Vaimo ei innostunut tolstoilaisuudesta mutta teki kuitenkin ison päivätyön aatteen hyväksi. Silti Sonjaa omana aikanaan paheksuttiin siitä, että hän oli miehensä materialistinen kiviriippa. Kyyniseen mieleen tulee se suuttumus, jolla ammattikirstunvartijoita paheksutaan, kun nämä muistuttavat, että hyvät teot vaativat myös rajallisia maallisia resursseja eikä vain hyvää tahtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti