Francon aika: näin me sen koimme (Suomessa)

Yle Teemalla on pyörinyt jo monta vuotta espanjalainen Francon aika, joka kuvaa Alcántaran perheen ja heidän lähipiirinsä elämää Francon hallintokauden loppupuolella ja sen jälkeen. Mietitäänpä, minkälainen olisi suomalainen versio! (Vertailtavuuden kannalta nimet ovat kuitenkin espanjalaisia.) Sarjan nimi olisi tietysti Kekkosen aika.

Päähenkilöt ovat aviopari, Antonio ja Merche. Molemmat menivät nuorena töihin, koska sodan jälkeen köyhässä Suomessa ei ollut varaa opiskella, jos ei kuulunut rikkaaseen perheeseen. Heidän perheensä olivat alunperin sisä-Suomesta, kuten monien muiden. Onneksi Merchen isä oli saanut kuitenkin Helsingistä rintamamiestontin, jolle rakennetussa rintamamiestalossa aviopari lapsineen ja Merchen vielä elossa oleva äiti asuvat. Äiti Herminia on korvaamaton apu lastenvahtina, aikana ennen laajamittaista päivähoitojärjestelmää.

Perheenpää Antonio on ollut himoitussa julkisen sektorin virassa, erään ministeriön ovimiehenä. Hän otti kuitenkin virkavapaata ja lopulta lopputilin, kun hänen tuttavansa Don Pablo houkutteli hänet yrityselämään. Ensin Antonio ja Pablo tekivät töitä rakennusalalla, sitten Antonio siirtyi takaisin konepaja-alalle, jossa hän työskenteli ennen ministeriötä. Antonio saa konepajan kannattamaan, koska hyvissä asemissa oleva Don Pablo hommaa hänelle tuottoisia tilauksia Neuvostoliiton kanssa käytävään bilateraalikauppaan liittyen.

Antonion vaimo Merche on työskennellyt tekstiiliteollisuudessa - ala oli vielä runsaslukuinen Suomessakin 1960- ja 1970-luvuilla. Vaikka öljykriisi ei heikentänyt Suomen taloutta niin paljon kuin Espanjan (koska bilateraalikaupan ansiosta Suomi sai edullista öljyä NL:sta), Merchen yritys joutui silti lopettamaan. Sitten Merche perusti kampaamon vaatekauppansa entisen myyjän kanssa. Samalla Merche aloitti opiskelun yliopistossa, vasta aikuisiällä. Näitä yritysten lopettamisia ei välttämättä katsottu hyvällä sen ajan melko yrityskielteisessä ilmapiirissä, mutta suomalaisen sisukas aviopari ei anna ympäristön paheksunnan lannistaa.

Heillä on neljä lasta. Toni ja Ines ovat nuoria aikuisia. Kuten espanjalainen Ines, suomalainen versio viettää hyvin samanlaista villiä elämää: muuttaa Lontooseen ja asuu siellä englantilaispojan kanssa, joka tulee Suomeen asti etsimään Inesiä. Sitten he päätyvä Ibizalle viettämään hippielämää. Ennen pitkää Ines palaa kotiin ja viettää hippielämää täälläkin kunnes ihastuu erääseen ortodoksiseen venäläisemigranttiin, Eugenioon. Inesin vanhempien kauhistukseksi he menevät naimisiin ortodoksisessa kirkossa. Mutta perheonnea ei kestä kauan, koska Ines joutuu sattumalta sotketuksi joidenkin inkeriläisloikkarien asiaan, ja hän ja Eugenio päättävät varmuuden vuoksi muuttaa Tukholmaan, kunnes tilanne menee ohi. Heidän siellä syntynyt lapsensa saa venäläistyyppisen nimen, ja siinäkin on Antoniolla totuttelemista.

Toni on opiskellut lakimieheksi ja on salaa oikeistoradikaali. Hän on tavannut Tuure Junnilankin! Vanhemmat ei tietenkään pidä moisesta poliittisesta aktivismista, eikä sekä Antonion että Tonin itsepäinen suomalaismiehen luonne helpota keskusteluja. Maria on hyvin pieni, mutta Carlos on jo yläasteiässä ja alkaa kiinnostua tytöistä. Hän on jo altistunut isoveljensä poliittisille mielipiteille ja uskoo niihin, mutta toisaalta veri vetää taistolaisiin päin: taistolaisilla on parhaat bileet ja aktiivinen pöksylähetys.

Eräs henkilö on myös Antonion veli Miguel, joka on palannut Suomeen oltuaan vuosia töissä Saabin tehtailla. Hän ostelee Dagens Nyheteriä ja muita ruotsalaisia sanomalehtiä ja jaksaa tolkuttaa väsymykseen asti, kuinka paljon paremmin ja vapaammin asiat ovat Ruotsissa. Kunhan vain ruotsalainen, kylmäksi osoittautunut vaimo suostuisi eroon. Paha kyllä, Miguel on päätynyt ajamaan yhteistä taksia tulipunaisen kommunistin kanssa, ja aina välistä syttyy kiivaita keskusteluja Neuvostoliiton tilanteesta. Näitä keskusteluja syttyy erityisesti paikallisessa Gulf-huoltoaseman baarissa, jota pitää Tinín.