Legginsien lyhyt historia

Oliko elämää ennen legginsejä? Miten sääret verhottiin vaikkapa 1940- ja 50-luvulta alkaen? Silloin hyöty meni muodin edelle. Talvikausi vaati kovia keinoja. Täyspitkät villahousut neulottiin harmaasta villalangasta. Nämä pässinpökkimät pitivät taatusti pakkasen loitolla ja miehet myös.

Apua saatiin myös pitkistä villasukista. Tyttölasten vaatekappale oli liivi, jonka helmaan kiinnitettiin reiällisestä kuminauhasta tehdyt sukkanauhat. Sukissa oli vastaavissa kohdissa nappi. Villasukat olivat kyllä lämpimät mutta kutittivat. Eivät ne enää olleet harmaata villalankaa, mutta kudos oli silti varsin paksua. Sekä sukat että alushousunlahkeet ulottuivat puolireiteen, mutta yleensä sukan ja housun väli jäi osaksi paljaaksi, ja sitä kohtaa paleli.

Teini-ikää lähestyttäessä 50-luvun lopulla oli jo helpompaa. Löytyi ohuita nailoneita ja hieman paksumpia kreppisukkia, kaikki tietysti ruskean eri sävyissä. Enää ei pidetty paitaliiviä, nyt oli vain vyötäröön ulottuva liivi sukkanauhanpitimineen. Sukissa oli saumat takana. Jatkuvaa huolta aiheutti vilkuilu taaksepäin. Olivatko saumat varmasti suorassa?

Seuraava askel olivat saumattomat kreppisukat. Uudistukseen suhtauduttiin epäillen: entä jos ne tekivät sääret paksumman näköisiksi? Toisaalta saumojen suoruuden tarkkailu kyllästytti. Naiset käyttivät sukkia paljon enemmän kuin nykyään, sukat kuuluivat huoliteltuun asuun kesälläkin.

60-luvun suuria tapahtumia olivat sukkahousut ja ehkäisypillerit. Ehkä ne suorastaan täydensivät toisiaan, sukkahousuja kun oli hankalampi kuoria päältään kuin sukkia. Ja nyt lopulta päästiin talvisaikaan eroon siitä ikuisesti kylmästä kohdassa reidessä. Lisäksi levisi Englannista Mary Quantin lanseeraama minimuoti. Se toi mukanaan sukkahousuihin ja sukkiin muitakin värejä kuin ruskean. Silloin siirryttiin tarkoituksenmukaisuudesta muodikkuuteen ja trendeihin.

Sittemmin tulivat nykymuotoiset legginsit. Paitsi että niitä ei kutsuttu legginseiksi vaan pitkiksi kalsareiksi eli pitkiksiksi, ja ne olivat nolointa, mitä oli olemassa. Niissä oli alusvaatteiden yksityisyyttä mutta ilman alusvaatteisiin liittyvää eroottisuutta. Lisäksi 80- ja 90-luvulla nuorisolle oli kunnia-asia selvitä mahdollisimman kevyillä vaatteilla, ilman hattua tietysti.  Revityt farkut olivat hieno juttu, mutta reikien välistä vilkkuvat pitkikset olisivat tietysti tuhonneet vaikutelman täysin.

Sitten pikkuhiljaa legginsit tulivat muotiin. Ne olivat tietysti eri materiaalia kuin pitkikset, eivät enää haalistuvaa puuvillakangasta. Mutta jos on ollut teini pitkisaikakautena, on mieleen jo ehtinyt iskostua pysyvä nolous pitkiksien käytöstä, eikä legginsejä voi ajatellakaan. Ja hyvä niin.