28. marraskuuta 2012

Sokeritoppa - makeaa elämää entisaikaan

Sokeritoppa ja sokerisakset
Kun tulee vastaan termi sokeritoppa, niin useimmiten ajatellaan vuorta. Juuri se vuori Rio de Janeirossa Brasiliassa, jonka päällä seisoo jättiläiskokoinen Kristus-patsas.

Ennen oli sanalla toinen merkitys. Sokeritoppa tai toppasokeri oli kartion muotoon valettu sokerikimpale, joka myytiin ruskeassa käärepaperissa. Kotona sen kimppuun käytiin teräasein, jotta saataisiin lohkareita. Niitä sitten pienennettiin säällisen kokoisiksi sokerisaksilla. Muistan nähneeni sellaiset ehkä mummolassa ja ihmetelleeni mihin niitä tarvitaan. Saadut palat pantiin sokerirasiaan, sokuriskooliin. Palat otettiin rasiasta pihdeillä ja  pantiin kahvikuppiin – siis kun haluttiin juoda kahvia hienosti.

Arkinen tapa oli juoda kahvi lautaselta eli tassilta. Kahvi kaadettiin teevadille ja liikaa kuumuutta pois puhallellen juotiin ’ palan päältä’. Siinä sokeripalaa pidettiin huulten välissä ja kahvi ryystettiin sen läpi. Välillä tassille kaadettiin lisää kahvia. Tässä oli varmasti takana säästäväisyys, yksi pala kallista sokeria riitti koko kupillisen makeuttamiseksi.

Sokeri tuli Pohjoismaihin 1500-luvulla. Aluksi sitä käytettiin lääkkeenä, vasta myöhemmin nautintoaineena. Raaka-aine tuotiin kaukaa ja jalostettiin Euroopassa...

Ruokosokeri kaadettiin kartiomaiseen muottiin, jonka pohjassa olevasta reiästä liika kosteus valui pois, ja tuote kesti paremmin kuljetusta. Palasokeri rupesi valtamaan markkinoita Suomessa 1930-luvulla. Toppasokerin viimeinen valmistaja Vaasan sokeritehdas lopetti tuotteen 1957.

Toinen outo ilmaisu on rintasokeri, joka tuli vastaan vanhoissa kirjoissa erityisenä herkkuna. Isokiteinen ruskehtava sokerineste kiteytettiin paloiksi langan ympäri. Sen uskottiin myös auttavan rintakipuihin.

Ei kommentteja: