Kerran olen syönyt oikeata mykyrokkaa. (Huom. myky, monikossa myvyt on pieni, keitinliemessä kypsytetty taikinanyytti. Rokka on keitto. Sitä syötyään jaksaa kyllä myös rokatakin.)
Tämä ruoka kuului vanhaan savolaiseen vuodenkiertoon. Syys-lokakuun vaihteessa ilmat viilenivät, syysteurastukset alkoivat. Lahtipenkkiin pantiin elikot, joita ei aiottu talven yli elättää rajallisia heinävarastoja kuluttamassa. Tämä toi samalla mahdollisuuden herkutella tuoreella lihalla, kun muuten liha piti säilöä tiinuihin suolaamalla. Teurastuksessa kaikki ruhon osat otettiin talteen.
Kukin emäntä tiesi oman soppansa määrän ja siihen sopivan kattilan. Lihapalat pantiin kiehumaan heti teurastuksen jälkeen, mukana sisuskaluja eli maksaa, sydämiä ja munuaisia. Liemestä kouhaistiin mukyihin tarvittava neste. Lihan määrässä ei säästelty, mutta myvyt olivat pääasia.
Mykytaikinan ohje vaihteli pitäjästä pitäjään ja talosta taloon.Nesteenä oli verta, lihan keitinlientä ja maitoa, sitten pantiin sianrasvaa, suolaa sekä ruis-, ohra- ja vehnäjauhoja. Näistä sekoitettiin tiivis taikina. Siitä leivottiin pieniä pallosia tai nyttösiä. Ne pantiin lusikalla kypsyä ruplattelemaan liemeen. Onnistuneet myvyt turposivat kypsinä.
Mykyrokkaan kuului vielä perunalohkoja ja sipuliakin. Kaiken tuli olla kypsää, tämä ei ollut hätähousujen ruoka, vaan odotettu herkku, emännän taidonnäyte. Naapuristakin tultiin maistamaan, saattoi olla salainen kilpailu siitä kuka keitti tuhdeimman sopan ja onnistuneimmat myvyt.
Tunnustan, että yksi annos mykyrokkaa riitti minulle. Mutta vaikutuksen se teki, pysyy yhä pinnalla ruokamuistojen kuvitteellisessa kattilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti