Lama-ajan lauluja

1.8. alkaen Teema uusii dokumenttisarjan Lamastalgia. Kyseessä on kahdeksanosainen huolellisesti tehty sarja, joka kuvaa 1990-luvun Suomea. Sarjan taustamusiikiksi suosittelen Juice Leskisen levyä Haitaribussi. Se on niin ovelaa lastenmusiikkia, että aikuinenkin viihtyy. Itse koen aina aikamatkan kuunnellessani laulua äng-äänteen oppimisen vaikeudesta: ”Punkkari pinkoi pankin taa, tinkasi mankan hankintahintaa.” 90-luvulla kun oli niin punkkareita kuin mankkoja, eikä pankkiverkostoa oltu vielä harvennettu nykyiseksi.

Lamastalgian ensimmäisessä osassa kuvataan, kuinka Suomi joutui talouskurimukseen. Vaikutelma on, että tilanne tuli pyytämättä ja yllättäen niin johtohenkilöille kuin tavallisille kansalaisille. Tiettyjä yhtäläisyyksiä voisi löytyä Juicen eläinfaabeliin Jänis meni lankaan:

Jänis meni lankaan, jota olevankaan, se ei uskonut kotikulmilla

Siinäpä nyt väiski kärpäsiä läiski, ryntäili säntäili puskassa

Toivo kuolevansa, umpikiero ansa uhria kieritti tuskassa

Tuli siihen kettu, hyvin koulutettu. ”Kerropa repo, mitä voitaisiin.”

”Vaimenisi parku, ja alkaisi karku, koipesi jos amputoitaisiin.”

Jänis katto mikkoon ja katto kanervikkoon, tuumaili aivan ymmällään

”Mikä on se hyöty, kolme koipea on syöty, enkä ole edennyt metriäkään...”

Lapsille ja nuoruus lama saattoi olla karua kasvuaikaa, ja tätä käsitellään 7. osassa Kadotettu sukupolvi – lama-ajan nuoret. Juice kuvaa tätä aikaa laulussa On se kyllä hyvä. Ajoittain tummista sävyistä huolimatta ote on realistisen reipas: leikki on lapsen tuki, ja on hienoa, että maailma mahtuu hiekkalaatikkoon.

On se kyllä hyvä ja meillä mitiä hätiä, kun ei äidiksi sattunut ammattitätiä. [...] On se kyllä hyvä, että maailmaan kulkee mun tieni, eikä lastensuojeluenkelten auditorioon. On se kyllä hyvä, on se hyvä, että leikki on todellista, siinä alku matkoille, jatkoille riittää puuhailemista. On se kyllä hyvä, ettei olla me helppoheikkejä, jotka menee paperisotaa ja piirileikkejä.

Hyvin koskettavassa laulussa Pikkuneiti ja vaari pikkuneidillä on kuitenkin käynyt hyvä tuuri, koska hänellä on turvallinen ja kuunteleva hoitaja, isoisä, vaikka isä tekeekin viikot kauppaa Tallinnassa ja äiti ”juoksee osallistumassa, aika vaatii osallistumaan”.

Mutta ei kaikilla mennyt huonosti, kuten 2. osassa (Tuulipuvussa ja roskapankissa – raha ja kuluttaminen) ja 8. osassa (Me ollaan sankareita kaikki – lamasta uuteen nousuun) kuvataan. Juice kuvaa kulutusjuhlaa lapsen näkökulmasta eli lemmikkien kautta laulussa Lemmikkigallup: ”meidän kissa syö vain kaviaaria ja asuu hotellissa”.

Muita lama-ajan ilmiöitä olivat somalipakolaisten tulo, itäblokin avautuminen ja ilmapiirin kiristyminen vähemmistöjen suhteen. Tätä käsitellään 3. osassa (Somaleja ja viinarallia – rajojen aukeaminen). Juicen näkemys Suomen avautumisesta löytyy laulusta Lähimmäiset. Siinä seikkailevat Gunilla, Larissa, Åkerlundi ja mustoset. Uskonnon roolista puolestaan puhutaan 6. osassa (Ihana valo ja elämän tarkoitus – lama-ajan hengellisyys), Juice tosin hyvinkin skeptisesti (Pyhäkoulu).

Vielä Juicen riimittelyä hienompaa on kuitenkin iloinen asenne, joka tekee näistä sellaisia lauluja, jotka kannustavat sekä lapsia että aikuisia sekä taantumassa että nousukautena.

Vuosikaudet koulussa me sitä opeteltiin

ei saa lyödä meisselillä auton helmaa peltiin!